Clostridioides difficile on itiöitä muodostava anaerobinen bakteeri, joka aiheuttaa toksiinejaan (toksiini A ja B) tuottavana ripulia ja paksusuolen tulehdusta. Tauti puhkeaa tyypillisesti antibioottihoidon aikana tai sen jälkeen, kun normaali suolistomikrobisto on häiriintynyt. Se on tavallisin sairaalasyntyisen ripulin aiheuttaja, ja Suomessa laboratorioiden varmistamat tapaukset ilmoitetaan THL:n tartuntatautirekisteriin. Tällä sivulla näet myös, missä tautia on eniten ja miten tapausmäärät ovat muuttuneet.
C. difficile (toksiinia tuottava) näkyy uusimmassa raportointijaksossa lukemalla 265 tapausta. Muutos edelliseen jaksoon on −28 ja seuraavan kuukauden ennuste on 241.
Clostridioides difficile on itiöitä muodostava anaerobinen bakteeri, joka aiheuttaa toksiinejaan (toksiini A ja B) tuottavana ripulia ja paksusuolen tulehdusta. Tauti puhkeaa tyypillisesti antibioottihoidon aikana tai sen jälkeen, kun normaali suolistomikrobisto on häiriintynyt. Se on tavallisin sairaalasyntyisen ripulin aiheuttaja, ja Suomessa laboratorioiden varmistamat tapaukset ilmoitetaan THL:n tartuntatautirekisteriin.
C. difficile leviää uloste-suutartuntana kestävien itiöiden välityksellä, jotka säilyvät pinnoilla pitkään ja kestävät alkoholihuuhdetta. Merkittävimmät riskitekijät ovat laajakirjoinen antibioottihoito, korkea ikä, sairaalahoito ja mahahapon eritystä vähentävät lääkkeet (PPI). Osa ihmisistä on oireettomia kantajia, ja tauti painottuu iäkkäisiin ja monisairaisiin potilaisiin. Suomessa esiintyy myös hypervirulentteja kantoja, jotka voivat aiheuttaa vaikeampia epidemioita.
Tyypillinen oire on vetinen, usein toistuva ja pahanhajuinen ripuli, johon liittyy vatsakipua, kramppeja ja kuumetta. Vaikeassa taudissa voi kehittyä pseudomembranoottinen koliitti, ja komplikaationa uhkaavat toksinen megakolon, suolen puhkeama ja septinen tila. Osalla potilaista tauti uusiutuu yhden tai useamman kerran hoidon päätyttyä. Veriripuli on harvinaisempaa kuin monissa muissa suolistoinfektioissa.
Ensimmäinen toimi on lopettaa laukaiseva antibiootti mahdollisuuksien mukaan ja huolehtia neste- ja elektrolyyttitasapainosta. Lievä tauti voi rauhoittua pelkällä laukaisevan lääkkeen lopetuksella, mutta varsinainen infektio hoidetaan kohdennetulla mikrobilääkkeellä. Ripulia hidastavia lääkkeitä vältetään, koska ne voivat pahentaa tilaa. Toistuvissa taudeissa harkitaan ulosteensiirtoa (fekaalimikrobiston siirto), jolla saadaan hyviä hoitotuloksia.
Suomessa ensilinjan lääke on suun kautta annettava vankomysiini tai fidaksomisiini; metronidatsolia käytetään lähinnä lievässä taudissa tai kun muita ei ole saatavilla. Fidaksomisiini vähentää uusiutumia. Toistuvissa taudeissa voidaan käyttää pidennettyjä tai portaittain laskevia vankomysiiniannoksia sekä ulosteensiirtoa, ja vaikeissa tapauksissa monoklonaalinen vasta-aine betlotoksumabi voi vähentää uusiutumisriskiä.
Torjunnassa keskeistä on saippua-vesipesu (itiöt eivät häviä pelkällä käsihuuhteella), potilaiden kosketuseristys ja pintojen desinfiointi itiöitä tuhoavilla aineilla. Antibioottien järkevä käyttö on tärkein ennaltaehkäisevä keino. Sairaaloissa ja hoivakodeissa noudatetaan tehostettuja hygieniakäytäntöjä epidemioiden estämiseksi.
Tämä kuvaus koskee toksiinia tuottavaa, oireista C. difficile -infektiota. Pelkkä oireeton kantajuus tai toksiininegatiivinen löydös ei ole hoitoa vaativa infektio, eikä oireetonta kantajaa yleensä hoideta mikrobilääkkeellä. Kuvaus on yleisluonteinen eikä korvaa yksilöllistä hoitoarviota.
Tapausluvut tällä sivulla kertovat todetuista löydöksistä raportointijaksolla. Ne eivät kuvaa kaikkia oireilevia, testaamattomia tai vasta epäiltyjä tartuntoja.
Tulkinnassa kannattaa huomioida kausivaihtelu, testauksen määrä sekä alueelliset erot.
Tapausluvut perustuvat THL:n tartuntatautirekisterin avoimeen aineistoon. Oireteksti on yleistä taustatietoa, ei diagnoosi- tai hoito-ohje.
Katso täsmälliset lähteet ja Tautitilanne nyt -palvelun laskentamenetelmä.
Yleisyys näkyy tämän sivun tapausluvussa ja historiakäyrässä. Tulkinta kannattaa tehdä suhteessa edelliseen jaksoon eikä vain yhden luvun perusteella.
Muutosrivi, trendi ja historiakaavio näyttävät, onko tauti nousussa, laskussa vai lähellä aiempaa tasoa.